torstai 17. joulukuuta 2015

HSP - Jatkoa pukkaa.

Päässä kuohahti melkoisesti, kun luin facebookin HSP-ryhmästä erään tilapäivityksen. Joku oli siis sanonut terapeutilleen, että luulee osan ongelmistaan johtuvan juuri erityisherkkyydestä. Ja tähän terapeutti oli todennut: "Se nyt on sellainen muoti-ilmiö."  Ainakin minua tuollainen kommentti suututtaisi. Oliko masennuskin joskus vain muoti-ilmiö, kun siitä enemmän julkisesti puhuttiin? Ilmeisesti. (Kuvat: http://weheartit.com/)


Kauan ennen kuin erityisherkkyydestä edes kuulin, ajattelin vain olevani sairaalloisen herkkä ja ujo. Vieläpä ainut sellainen! Eihän kukaan voi tuntea, kokea ja ajatella samoin. Mutta niin vain sain paljon vastauksia kysymyksiini, kun tajusin että meitähän on vaikka ja kuinka! Tosin vielä on paljon opeteltavaa, että osaa nähdä erityisherkkyyden hyvänä asiana. Nuorenpana herkkyys tuntui melkeinpä kiroukselta, koska ensimmäisenä tulee mieleen vain negatiivisia asioita.


- Hiljainen hissukka, joka pelkää puhua vieraille ihmisille.
- Pelkään mokaamista, varsinkin muiden edessä.
Siks yritän viimeseen asti vältellä tilanteita, joissa on pienikin mahdollisuus mokata.
- En osaa puolustaa itseäni, vaikka joskus olisi tarvis.
- En osaa sanoa ei. Tai jos hetkellisesti osaankin, niin myöhemmin tunnen kamalaa syyllisyyttä.
- Oon helposti heiteltävissä, koska joskus niitä omia tuntemuksia ei vaan saa ulos.
- Vihaan sitä epämukavuuden tunnetta jos ihmiset tappelee tai kiukkuaa toisilleen. Tai sitten jatkuva käskyttäminen, tee-sitä-tee-tätä.
- Huomion keskipisteenä oleminen on yksi kamalimmista asioista.
- Pienetkin toilailut tuntuu maailmanlopulta.

Mitä positiivista tässä sit on? On kyllä joutunut ihan tosissaan miettimään, että pystyy sivuuttamaan kaikki huonot asiat. Koska niillä hyvillä puolilla on aina se paha varjonsa.

+ Tunnen kaikki tunteet paljon syvemmin, niin hyvät kuin pahat. Kun rakastut, sitä onnellisuuden tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Tai jos joku sanoo kiitos/anteeksi. Mulle ne on isoja sanoja, kun taas jollekkin ihan vaan arkipäivää.
+ Nään kaunista pienissäkin asioissa. Tämä jos mikä on tuottanut mulle niin paljon iloa ettei tosikaan. Kamera vaan mukaan ja metsästämään niitä kauniita asioita, oli ne sitten pieniä tai isoja.


Kauhean hankala tehdä listaa, että ihmiset ymmärtäis mitä yritän sanoa. :D Joten jätän positiivisuus listan suht lyhyeen, koska kaiken (hyvät ja pahat asiat) vois kiteyttää vaan yhteen lauseeseen:
Tunnen kaiken syvemmin.
Joten mitä sitä enempiä höpöttelemään. Ne jotka tämän asian on halunnut ymmärtää, tai edes yrittänyt, niin varmasti ymmärtävät. Mutta valitettava tosiasia on loppuun lykkäämäni kuva. Palataan myöhemmin muihin asioihin kuin erityisherkkyyteen! :)


torstai 1. lokakuuta 2015

HSP - Highly Sensitive Person


Oon potenut jo kauan aikaa suurta turhautumista siihen etten saa mitään tekstiä aikaseks. Ajatukset vaan poukkoilee päässä sikin sokin. Mut nyt se inspiraatio sitten iski, sellasen aiheen tiimoilta joka oli itselle vielä viime vuonna ihan vieras. Erityisherkkyys? Mitä se sellanen nyt sit oikeen on. Höpötykseni koskee lähinnä vaan minua ja mitä erityisherkkyys mulle on. Jos haluat sivistää itseäsi, vilkaise ihmeessä pari linkkiä.


Sain kutsun facebookissa ryhmään: Erityisherkät - HSP. Olin kuullut tästä aiemmin, mut ajattelin et ei koske minua, enhän minä sellanen oo. Sanana erityisherkkyys kuulosti mun korvaan turhalta huomionhaulta, tai ylipäätään joltain jolla vain lokeroidaan ihmisiä, voidaan käyttää "tekosyynä" johonkin.. Aiheutti lähinnä vaan ikäviä fiiliksiä. Mut oon pikkuhiljaa tajunnut et se on ihan päin vastoin. Pystyn samaistumaan niin moneen tekstiin siellä. Suurinosa ajatuksista/kysymyksistä on kuin omasta päästä. Ihmiset vaan haluaa tulla ymmärretyks! 
Mut yritä nyt sitten selittää ei-erityisherkälle omista fiiliksistä.. Aika mahdoton tehtävä, jos ihmisellä on jo joku käsitys kys. asiasta. Mutta sit niihin muiden ihmisten aivopieruihin, omiin ajatuksiin ja ahaa-elämyksiin, et ehkä oonkin erityisherkkä.

Miks oot noin ujo? Miks oot noin hiljanen?
Kyllä, oon ujo. Kauan sen myöntämiseen menikin! Riippuu ihan tilanteesta ja ihmisistä. Hiljainenkin ehkä, koska oon mielummin se joka kuuntelee. Ei mulle tuota vaikeuksia olla hiljaa. Enemmänkin se taitaa vaivata muita jos pidän suuni supussa. Jos mulla ei ole mitään sanottavaa, miksen vaan saa olla hiljaa? :D

"Onks kaikki tosiaan noin vaikeeta erityisherkälle?"
Kyllä vain, kaikki. Loukkaannun herkästi, tulkitsen pieniä ilmeitä ja äänensävyjä, sanavalintoja, ylianalysoin, jään miettimään ja pyörittelemään asioita. Ei oo helppoo olla herkkä, koska liikaa asioita huomioitavana!

"Eihän sulle uskalla mitään sanoa kun heti loukkaannut/pahotat mieles."
Ei se nyt ihan niinkään ole. Meitä on moneen junaan ja jos mainittu asia mua loukkaa tai liikuttaa millään tavalla, niin tottakai reagoin siihen osaamallani tavalla. Kukapa ei?

Miten susta on tullu tommonen erakko? Miten ees voit olla yksin noin paljon?
Helposti, ei tuota sekään vaikeuksia. Voin olla täysin oma itteni ja tehdä mitä haluan. Piirtää, ommella, pelata, kuunnella musiikkia, lauleskella.. Ja ihan vaan olla töhö itseni, kenenkään tuomitsematta.
Siinäpä muutamat lauseet joita oon kuullu enemmän kun tarpeeks. Mut viimeseen lisätäkseni: Vaikka kuinka tykkään olla yksin, ei se tarkota ettenkö viihtyis muiden seurassa. Mutta yksinkertasesti väsähdän jos pitää jatkuvalla syötöllä olla sosiaalinen ja huomioida paljon asioita. Oli kyse sitten illanvietosta parhaimman kaverin kanssa tai joku isompi tapahtuma, jo muutama tunti tietynlaisten ihmisten seurassa saa aikaan sosiaalisuusähkyn. Ja silloin jos koskaan haluaa vaan kotiin, yksin. Ah sitä hiljaisuutta. ♥ Mut eiköhän tässä oo ihan tarpeeks tekstiä näin alkajaisiks! Vaikka hädin tuskin raapaisin edes pintaa. :D Suunnittelin jatkavani aiheesta myöhemmin, nyt kun tähän kirjottamisen vihdoin pääs taas kiinni!


perjantai 17. huhtikuuta 2015

Hengissä ollaan!

Hei ihmiset! Oon niin ulkona tästä (blogi)maailmasta ettei tosikaan. En edes muista millon viimeks kirjauduin tänne. Räpiköin näköjään ojasta allikkoon, mut tämä nyt on mitä on. :D Jos aloittaisin ihan vain yksinkertaisesti: Mitä mulle kuuluu?
Pärstäpäivitys heti alkuun.

Olin pitkään työttömänä ja kaikki junnas paikallaan, enkä saanut mitään aikaseks. Olin ihan täysin ihmisten heiteltävissä, enkä osannut sanoa EI. (En tosin vieläkään.) Ärsyttäähän se, kun jotkut ihmiset osaa käyttää sitä hyväkseen!

Mut on tapahtunut hirmusti myös mukavia juttuja. Esimerkiks pääsin jatkamaan samaan ompelimoon missä olin aiemminkin töissä! :) Tuntui pitkään siltä että kaikki jäi siellä ihan kesken.. Ja vaikka kuinka halusin sinne takaisin, en vain jostain syystä kehdannut mennä. Mut vihdoin sain skarpattua ja sinne pääsin! Vähän on tullut ommeltua myös kotona. Ja sain vihdoin hommattua kangastussin. :D
Lahkeesta kasattu kassi! Ja liivi jonka päätin sotkea. Hollywood Undead.

Ja katsokaas mikä möhkö! Perhe siis kasvoi (taas) yhdellä karvavauvalla. Ensimmäisessä kuvassa noutoiässä ja toisessa ikää 14 viikkoa.

Kävin myös hakemassa uutta mustetta serkkuni tatuointiliikkeessä! Muistotatuoinnit rakkaimmille koirille, Camillalle ja Timille. Kamalasti polttelis ideat hihatatuoinnista, mut sen hommaamiseen/alottamiseen taitaa vielä mennä aikaa!

Viimeiseksi sitten se paras asia.. Kävipä niin että jostain pölähti elämääni karvanaamoja oikein kaksin kappalein. Niin mahottoman rakkaat: mies ja koiraotus.♥ Pakko myöntää, että tällä hetkellä oon niin hirmu onnellinen. Tästä se blogihiljaisuuskin pikkuhiljaa vähenee!